sunnuntai 3. helmikuuta 2019

Emalointia

Iitin Kivenpyörittäjät ry, Iitin Taideseura ry ja Hahkija ry ovat yhdessä ostaneet emalointiuunin.
Uunin ostoon saatiin hankerahoitusta Pohjois-Kymen Kasvun pienet investoinnit -teemahankkeesta. 


Uunin käytön koeponnistus oli eilen 2.2.2019, kaikista yhdistyksistä oli kolme osallistujaa Tarja Laakson ohjaamalla kurssilla opettelemassa käyttöä. Tarkoitus on että nyt ensimmäisenä kurssitetut opastavat muita yhdistysten jäseniä emaloinnin alkeisiin.


Emalikorukurssi Iitin Kivenpyörittäjät ry:n, Iitin Taideseura ry:n ja Hahkija ry:n jäsenille sunnuntaina, 24.2.2019 klo 10-14 Taidekulmassa, Rautatienkatu 17, Kausala. 

Tarvikemaksu 10€ sisältää emalit ja polton, lisäksi kuparipohjat käytön mukaan. Valittavana on mm kuparisuomuja edullisesti.
Jos sinulla on valmiita emalointiin tarkoitettuja kuparisia korupohjia niin ota mukaan.
Tiedustelut ja lmoittautumiset Pirkko Holmberg 20.2. mennessä, puh. 044 7444 822.
Max kymmenen osallistujaa kerralla, jos on runsaasti kysyntää niin pidetään useampia emalipäiviä