Muistattehan, että Hahkijalla on varattuna jäsenille 20 lippua Iitin Taideseuran järjestämään Lasten omaan konserttiin, jossa esiintyvät iki-ihanat Vokki-Myyrät.
Lippuja voi tiedustella Caritalta, 050 361 4082
Yhdistyksen tarkoituksena on ylläpitää, vaalia, elävöittää ja edistää toimialueensa ja sen lähikuntien asukkaiden ruoka- ja käsityö- ja kädentaitokulttuureita sekä perinteistä käsityöläisyyttä ja kulttuuriperintöä
sunnuntai 17. helmikuuta 2013
Takana vilkas viikonloppu
Viikonloppu käynnistyi siemeniltamien markeissä.
Maarit Eerola ja Jenna Hyppönen jättikaavisyhdestykseltä saapuivat antamaan vinkkejä jättikasvisten kasvattamiseen.
Illan aikana opimme muun muassa viilaamaan jättikurpitsan siemenen oikeaoppisesti.
Illan toinen vieras oli intohimoinen chilikasvattaja Harri Säämänen.
Hyvien vinkkien lisäksi hänellä oli tuomisina chilimaistiaisia ja tietenkin chilinsiemeniä jaettavaksi läsnäoleville.
keskiviikko 13. helmikuuta 2013
Lastentapahtuma
Hahkija ry on ostanut Vokki-Myyrien konserttiin 20 lippua.
Liput on tarkoitus jakaa ilmaiseksi jäsenille.
Lippuja voi tiedustella Caritalta, puh. 050 361 4082
keskiviikko 6. helmikuuta 2013
tiistai 5. helmikuuta 2013
Jättikasvisten siemeniä jaossa rajoitetusti jäsenille
Puheenjohtaja Carita liittyi Suomen Jättikasvisyhdistykseen Hahkijan edustajana.
Liittymislahjana yhdistyksemme sai kasan jättikasvisten siemeniä, jotka pyritään jakamaan jäsenille tasapuolisesti Siemeniltamissa kunkin kiinnostuksen mukaan.
Samaa lajia olevia siemeniä ei ole montaa, mutta eri lajeja on mukavasti.
Tule hakemaan omasi!
sunnuntai 3. helmikuuta 2013
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)