torstai 6. joulukuuta 2012

Koko Päivän Joulutapahtuma


Hahkijan Koko Päivän Joulutapahtuma Ravilinnassa perjantaina 14.12.

Hahkijat järjestävät Koko Päivän Joulutapahtuman 14.12. Ravilinnan kahviotiloissa klo 12.00-20.00.

Tiedossa ovat myyjäiset, joihin Hahkijan jäsenet voivat tuoda omia tuotteitaan myyntiin. Tuotteet tulee olla selvästi hinnoiteltu. Myyntiprovisiota ei peritä.

Päivän aikana voi osallistua erilaisiin askartelupajoihin. Pajoissa on mahdollisuus tehdä kahdenlaisia tonttuja, pyöritellä mehiläisvahakynttilöitä tai valmistaa joulukortteja, joihin neulahuovutetaan koriste. Pajat ovat maksullisia, 5 euroa kappale. Maksu sisältää materiaalit ja opastuksen.

Halutessaan voi koristella oman pöllön vanhoista CD-levyistä yhden euron kappalehintaan.

Todellista kierrätystä edustaa joulutähden näpertely vanhoista kirjoista, aivan ilmaiseksi!

Paikalle järjestetään myös kahvio "kesäkahvilan" tyyliin. Jokainen voi leipoa tarjottavia ja toimittaa ne paikalle resepti n kera. Puolet kahvion tuotosta lahjoitetaan paikalliseen hyväntekeväisyyteen. Hankimme Olkkariin yhteiskäyttöön piirustus-ja maalausvälineitä siellä kokoontuville ryhmille.

Ja toki pika-arpajaiset kuuluvat myös ohjelmaan! Arpajaispalkintoja kaivataan ja niitä voi toimittaa mm. Joulu-Kausalan avajaisten yhteydessä kirjastolle 30.11. tai pikkujouluihin 8.12.

Päivän päättää Leikitään ja lauletaan yhdessä-tapahtuma. Nastolasta saapuu kaksi naista, TUI-täti ja Suvi, laulattamaan ja leikittämään lapsia ja vanhempia yhdessä. Tilaisuus on elokuvateatterin puolella ja sinne on vapaa pääsy.

Lisätietoja tapahtumasta saa Marjolta 040-520 6888.

lauantai 1. joulukuuta 2012

Huhuu! Pöllöaskartelua


Joulukausalan avajaisiltana ulkona puhalsi hirmuinen talvimyrsky. Kirjastossa oli mukavan lämmintä ja askartelijoita riitti tuvan täydeltä. Osa askartelijoista malttoi tehdä kaksi pöllöä, joista toinen jäi yhteisteokseen. Kiitos kaikille pienille näpertelijöille!

Pöllötyö on nähtävillä Kausalan Kirjastossa.