maanantai 4. maaliskuuta 2013

Uutta potkua ruokavalioon

Luento paleoruokavaliosta 16.3. klo 15.00 Meijerigalleriassa, Sahatie 27

Samuli Pahalahti tulee kertomaan, mistä on kysymys.

Tervetuloa kuulolle!

Paleoruokavalio
(myös paleodieetti tai kivikautinen ruokavalio) on ruokavalio, jonka
perustana käytetään evoluutiota ja jäljitellään kivikautisten metsästäjä-keräilijöiden oletettua
ruokavaliota ennen maanviljelyn syntyä n. 10 000 vuotta sitten.

Paleoruokavalio perustuu ajatukseen, että ihminen on muuttunut biologisesti hyvin vähän
viimeisten tuhansien vuosien aikana, mutta ruoka on muuttunut sitäkin enemmän. Paleoruoan puolestapuhujat uskovat paleoruokavalion siksi sopivan ihmiselle biologisesti paremmin kuin uudemmat ruoat, joihin ihmisellä ei ole vielä ollut riittävästi aikaa sopeutua geneettisesti.

Lähde: Wikipedia